maanantai 4. helmikuuta 2013

Levinreissu ja synttärikahvit

Voi että kun tuntuu että loma-ajat aina hujahtaa silmissä ja arki tuntuu junnaavan paikoillaan. Eilen kotiuduttiin viikon mittaiselta Levin reissulta, ja tuntuu siltä että olisin kyllä helposti voinut viettää vielä toisen mokoman heti perään. Reissun jälkeinen ahdistus on ollut sitä luokkaa että päädyin jo äsken tutkiskelemaan äkkilähtöjä lämpimään, mihinköhän sitä sitten seuraavaksi suuntaisi...

Reissussa meitä oli itseni, mieheni ja siskon lisäksi viisi upeaa tyyppiä, ja koko viikon oli ihan huippu hauskaa yhdessä. Mun viikkoon kuului vähän lautailua, hiihtoa ja ratsastamaankin pääsin vihdoin pitkän tauon jälkeen. Ratsastus noissa maisemissa on kyllä ihan sairaan kivaa. Mulla kävi vielä niin hyvä tuuri, ettei kukaan muu ollut tulossa "edistyneempien" ratsastajien maastolenkille sinä päivänä, ja sain yksityisen ratsastuslenkin oppaan kanssa. Oli hauskaa päästä vähän irrottelemaan pitkin metsäpolkuja.

Mun hepan nimi maastoretkellä oli Herra Kapteeni
Ruokaa me tehtiin porukalla joka päivä. Oli tosi ihanaa, kun päivässä oli ainakin yksi yhteinen ruokahetki, koska päivät oltiin saatettu viettää eri paikoissa. Mitään supererikoisuuksia ei ruvettu vääntämään budjetin ja käytännöllisyydenkään vuoksi, meitä kun oli kuitenkin suurperheen verran matkassa mukana. Ruokalistalla oli mm. pitsaa, kinkkukiusausta, makaronilaatikkoa, itse tehtyjä sämpylöitä ja mokkapaloja.

Keskiviikkona nämä ihanat ystäväni järkkäsi tälle tytölle yllärisynttärit. Synttärit oli ihan mahtavat ja tuli kyllä täytenä yllätyksenä! Tytöt oli järkänneet mulle ihanan hemmotteluhetken mikä sisälsi hierontaa, kasvohoitoa ja skumppaa, sillä aikaa kun pojat kokkaili meille ihanan meksikolaisen illallisen viinien kera. Jälkkäriksi pojat paistoi meille vielä lettuja, nami. Synttäreitä jatkettiin pulkkamäessä, saunassa ja loppujen lopuksi Ihku-Baarissa, ja tämän kaiken jälkeen torstaiaamu olikin kaikkea muuta kuin helppo ja hehkeä :D Mutta synttärit ja seura oli ihan parasta :)

Leviltä lähdettiin ajelemaan etelään lauantaina ja sunnuntain
synttäripäivää vietettiin isällä. Isosisko oli tehnyt tosi hyvää jäätelökakkua Kinuskikissan ohjetta soveltaen, ja tottakai laskiaispullia, jotka on kuuluneet mun synttäreihin pienestä pitäen. Kiitos vaan siskolle! Tuon kakun ohjetta voisin päivittää tänne piakkoin, kunhan saan sen siskolta kirjoiteltua talteen.

 
Jätskikakkua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti