Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkuja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Limoncello pannacotta

Kaverit kehuivat viime viikolla Tintån Limoncello pannacotat maasta taivaisiin, ja totesivat sen olleen paras jälkiruoka mitä ovat syöneet. No, mies testasi kyseisen herkun ja jopa hänkin, joka ei ole sitruunan ylin ystävä, piti tätä jälkkäriä tosi herkullisena. Pari päivää sitten pohdin saisinkohan jostain käsiini hyvän sitruunapannacotan ohjeen jota sitten säveltäisin, mutta kas kummaa, yhdellä googlauksella eteeni pamahti kyseisen Limoncellopannacotan ohje Turun Sanomien ruokaosiosta.

Vaikka itse maistoin alkuperäisestä herkusta vain yhden lusikallisen, totesin ettei omassa jäljitelmässänikään kauaksi jääty. Mieskin sanoi lopputuloksen olleen ihan onnistunut joten kokeilkaapas kaikki tätä! Noita sokeroituja pistaasipähkinöitä taidan tehdä joskus ihan erikseen pellillisen, sen verran nameja nekin.




Limoncello pannacotta(4 hengelle) 

2 liivatelehteä
1 vaniljatanko
5 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1 dl jugurttia
1 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehu

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Poistat vaniljansiemenet vaniljatangosta ja laita kattilaan. Lisää kerma ja sokeri, kuumenna. Varo kiehauttamasta, sillä kerman rakenne muuttuu.
Nosta kermaseos liedeltä ja siivilöi se. Puristele liivatelehdet kuiviksi ja lisää lämpimän kerman joukkoon. Lisää lopuksi jugurtti, sitruunankuori ja -mehu ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada tarjoiluastioihin ja anna jäähtyä kylmässä noin 2–3 tuntia.


Limoncellosiirappi

1½ dl sokeria
½ dl vettä
½ dl valkoista balsamicoa
½ dl sitruunankuorta
½ dl sitruunamehua
2 cl limoncelloa

Keitä sokeri, vesi ja valkoinen balsamico paksuksi siirapiksi. Kun siirappi on valmis, lisää sitruunamehu sekä raastettu kuori ja ota kattila pois liedeltä. Sitruunamehua ei saa kiehauttaa, sillä muuten siirappi muuttuu jäähtyessään rakeiseksi.
Anna siirapin jäähtyä hetki huoneenlämmössä. Lisää limoncello ja sekoita hyvin. Siirappi säilyy pitkään sekä kylmässä että huoneenlämmössä.


Sokeroidut pistaasipähkinät

1 rkl oliiviöljyä
100 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
40 g fariinisokeria
1 rkl vettä

Kuumenna öljy pannulla, lisää pistaasipähkinät ja paahda matalalla lämmöllä niin kauan, että pähkinät muuttuvat kullanruskeiksi. Lisää fariinisokeri ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja pyöräytä pähkinät kunnolla ympäri, jotta sokeri sulaa kokonaan ja jää kiinni pähkinöiden pintaan.
Jos haluat erityisen rapeita pähkinöitä, voit jatkaa niiden paahtamista uunissa 80 asteessa noin 30 minuutin ajan.
Laita hyytyneiden pannacotta-maljojen päälle limoncellokastiketta ja koristele paahdetuilla pistaasipähkinöillä.


tiistai 14. tammikuuta 2014

Syöminkejä


Olen ihan unohtanut päivittää tänne kaikkia viime viikkojen syöminkejä! Reilu viikko sitten siskot oli kylässä ja puuhailtiin itse brunssi kasaan. Ajateltiin taas että "säästetään" kun itse tehdään, ja no loppujen lopuksi tais mennä enemmän rahaa kun missään valmiilla brunssilla, mutta toisaalta jäipähän sitten kaikki ylimääräiset ruuat omiin kaappeihin. Tai siis mitä mä puhun, eipä meiltä paljoa mitään yli jäänyt.

Meillä on vähän paha tapa ostaa ja tehdä aina ihan ylimitoitettuja määriä ruokaa.  Vähän sillä asenteella aina että More is More ja sitä rataa. Tällä kertaa brunssilla tarjoiltiin sitten: croissantteja, kirsikkatomaattimunakasta, viinirypäleitä, vihersmoothieta, pekonia, nakkeja, juustoa, salaattia, kurkkua, sekä Lotan tekemää hedelmäsalaattia turkkilaisesta jugurtista tehdyn kinuskin kera. Naminaminami. Vieläkin tulee vesi kielelle kun vaan ajatteleekin kaikkea tätä ruokaa. Lotsun hedelmäsalaatissa oli omenaa, granaattiomenaa, mustikoita, ja banaania.


Viime lauantaina herkuteltiin pitsalla, salaateilla ja tottakai sipsuilla! Näiden syömisen jälkeen oli hyvä aloittaa katsomaan putouksen uutta kautta ja asentaa itsensä sohvalle.

Näitä syöminkejä tarvitaan keväällä varmasti paljon lisää, koska mulla on aivan törkeä määrä koulua tänä keväänä (mukaanlukien ihana pakollinen ruotsi), joten herkuttelulle ja hauskoille illoille on varmasti tilausta tasapainottamaan tätä raastavaa arkea! ;)


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Valkosuklaa-juustokakku

Perjantaina meille tuli kyläilemään isä ja hänen naisystävänsä ja jälkkäriksi sieni-sipulipiirakalle tein tätä ihanaa juustokakkua. Mä olen tainnut aiemminkin mainita etten ole vielä löytänyt täydellisen juustokakun ohjetta. Musta rakenne jää tosi usein vähän liian "höttöiseksi" eikä niin kiinteäksi kuin haluaisin. Myös makua saisi olla mun mielestä näissä "maustetuissa" juustokakuissa (eli ei ihan perus amerikkalaisessa juustokakussa) vähän enemmän. No, tämä juustokakku oli jo kuitenkin lähempänä sitä kiinteää kakkua mistä haaveilen. Ehkä ensi kerralla vaan lisään vielä vähän philadelphiaa, eiköhän se siitä kiinteydy ;) Otin ohjeen tähän kakkuun noin suurinpiirtein Kinuskikissalta, mutta pitihän sitä taas vähän soveltaa oman mielen ja jääkaapin sisällön mukaan. Ranskankerman korvaaminen turkkilaisella jugurtilla onnistuu ihan näppärästi, mutta se tekee koostumuksesta myös hieman höttöisempää.

Kakun kanssa tein vielä mustikoista ja metsämansikoista melbaa, mikä raikasti ihan kivasti muuten aika raskasta kakkua. Eli noin 200g mustikoita ja metsämansikoita, vajaa desi sokeria ja puolikkaan sitruunan mehu. Marjat vain soseutetaan ja sokeri ja sitruunamehu lisätään sekaan.

Valkosuklaajuustokakku:


Pohja:
200 g digestivekeksejä
150 g voita
4 rkl ruokosokeria

Täyte:
500 g Philadelphia-tuorejuustoa
200 g turkkilaista jugurttia
2 rkl sitruunamehua
2 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa
¾ dl perunajauhoja
4 munaa
100g valkosuklaata

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla.Murskaa keksit tehosekoittimella tai käsin, kaikki keinot sallittu. Sulata voi. Sekoita voisulaan keksimurska ja sokeri. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille ja laita odottamaan jääkaappiin täytteen valmistumista. Notkista tuorejuusto vatkaimella ja lisää kulhoon sitten turkkilainen jugurtti, sitruunamehu ja ruokosokeri.Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma. Sekoita kunnes perunajauhot ovat liuenneet kermaan ja lisää seos täytteeseen, sekoita vatkaimella tasaiseksi. Sulata suklaa ja lisää se myös täytteeseen. Lisää lopuksi munat joukkoon yksitellen. Kaada täyte vuokaan.

 Paista 175 asteessa noin tunti. Uunin pohjalle kannattaa laittaa alumiinifolio, sillä rasvaa saattaa tihkua vuoan raoista paistamisen aikana. Peitä kakun pinta foliolla, kun se on saanut vaaleanruskean sävyn. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua jääkaapissa.



maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivä Tallinnassa

Äitienpäivää vietettiin naisporukalla Tallinnassa. Mukana oli siskojen lisäksi äiti ja mummi. Reissu tuli kyllä ihan mahtavaan paikkaan, todella ikävän ja stressaavan viikon päätteeksi. Ohjelmaan kuului kaikkea mukavaa, shoppailua, herkuttelua, kylpylän altaissa lillumista ja lisää syömistä. Ruoka oli hyvää ja kaupungiltakin tarttui jotain pientä kaikille mukaan.

Laivan lounasbuffet
Mä olen varmaan super omituinen ruokabloggaaja kun nautin kyllä myös Siljan tarjoamista buffet-pöydän antimista; ruokaa on paljon (!) ja ainakin osa tarjottavista oli tosi herkkua. Erityisesti mun lemppareihin kuuluu buffassa merenelävät, katkaravut, mädit ja simpukat. Lounaalla ei ollut mätiä tarjolla mut onneksi katkikset ja simpukat löytyi, ja maha oli pullollaan ruokailun päätteeksi. Namnam.

Stäär sijaitsi tässä vanhassa rakennuksessa
Käytiin myös eilen päivällisellä sataman tuntumassa olevassa tunnelmallisessa ja tyylikkäässä Stäär ravintolassa. Ruoka oli ihan tosi herkullista, kaunista ja edullista ainakin Suomen ravintoloiden hintatasoon nähden. Ravintolan lisäksi samassa tilassa oli myös jonkinlainen vaatekauppa/sisustuskauppa, jossa en kyllä käynyt kurkkimassa sen enempää vaikka vaikutti kyllä tosi kivalta. Suosittelen kyseisessä ravintolassa asioimista ihan ehdottomasti mikäli Tallinnasta etsii tyylikästä ja kivaa ruokapaikkaa.





Mereneläväpastaa, slurps

Mustekkalarisottoa kampasimpukoilla ja jätti katkaravuilla
Iloiset reissulaiset

Lämmin kanasalaatti kaikilla herkuilla

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kiirastorstai herkutellessa ja humputellessa

Pääsiäinen polkaistiin käyntiin viettämällä kiirastorstaita Helsingissä äidin ja siskojen kanssa. Aamulla ajelimme pikkusiskolle brunssille. Pikkusisko ja kämppiksensä P olivat kyllä väsänneet aivan huipun aamupalan ja lounaan välimuodon, joka sisälsi vaikka mitä suolaisia ja makeita herkkuja. Tarjolla oli mm. erilaisia hedelmiä, croisantteja, leipää, kananmunia, nakkeja, valkosuklaa-pannacottaa, valkohomejuustoa, tuorejuustoa sekä mango-melonifruitiet kaikille. Sen lisäksi että brunssi oli super herkullinen oli tytöt myös laittaneet kaikki niin nätisti esille että brunssia söi myös silmillään.




Brunssin jälkeen päivää jatkettiin shoppailemalla Jumbossa, ja aika hyviä alelöytöjä tarttui mukaan mm. BikBokilta ja Hm:ltä. Päivä oli tosi mukava ja rentouttava ja oli mukava hengailla äidin ja siskojen kanssa. Illalla suuntasimme siskojen kanssa isän luokse, jossa iltapalaksi saunan jälkeen väsäsimme täytettyjä avokadoja, nam! Nyt on maha ihan super pullollaan ja taidankin käpertyä sohvalle tuijottamaan telkkaria, jotta jaksaa sitten huomenna taas syöpötellä, ensin lounaalla mummin ruokapöydän ääressä ja illalla vielä tädillä. Taitaa mennä koko pääsiäinen herkutteluun, tosi ikävää vai mitä?!


maanantai 25. helmikuuta 2013

Viime viikon herkuttelut

Viime viikolla meillä oli vieraita Helsingistä, nimittäin pikkusisko ja sen opiskelukaveri. Tehtiin me jotain perusruokia kotona ihan itsekin, mutta käytiin myös ulkona vähän herkuttelemassa. Maanantaina päädyttiin lukuhetkien jälkeen Fontanaan kahville ja lounaalle. Syötiin aluksi ihanat bagelit, jotka oli muuten tuplasti paremmat kuin esimerkiksi Arnoldsin (vaikka hyviä nekin on!). Bagelit oli niin isot ja herkulliset että menen kyllä syömään sellaisen pian uudelleen. Hintakaan ei olltu paha, 6,90. Bageleiden jälkeen jaksettiin vielä herkutella vähän lisää, ja otettiin kolmeen pekkaan kolme kakkupalaa maisteltavaksi. Kakut suorastaan huusi meitä, eikä osattu päättää mitä lajia otettaisiin joten otettiin yksi jokaista lajia; mustikkajuustokakkua, omena-marenkipiirakkaa ja suklaakakkua.
Istagram kuvaa herkutteluhetkistä Fontanassa
Voittajaksi kakuista valikoitui ehkä omena-marenkipiirakka jota tulen kyllä kokeilemaan itsekin tulevaisuudessa. Jos en ole vielä muuten hehkuttanut Fontanaa tarpeeksi, suosittelen sitä kaikille! Sekä turkulaisille, että niille jotka tulevat Turkuun käymään ja etsivät hyvää kahvilaa/ravintolaa. Ruoka on hyvää, suht edullista ja sitä on aina riittävästi!

Tiistaina käytiin lounalla Stockmannilla, se on yksi mun lemppari lounaspaikoista Turussa. Siellä salaatit on mun ehdoton herkku, niihin kun saa itse valita lisukkeita, jyviä, siemeniä ja leipää. Eikä hinnatkaan musta ole ihan hirvittäviä laatuun ja annoksen kokoon nähden.

Nyt pitää kyllä ehkä pikku hiljaa alkaa rajoittaa tätä ulkona syömistä (ja shoppailua ja ja ja) vaikka se olisikin tosi kivaa, koska opiskelijabudjetti nyt on mitä on. Me ollaan vaan siskojen ja miehenkin kanssa sellaisia herkkupeppuja että välillä on vaan pakko päästä ulos syömään...

Stokkan keskikokoinen salaatti katkaravuilla ja kanalla