Vilkuilin tähän juustokakkuun ohjetta Belle Baien sivuilta. Päälle ripottelin vielä jälleen kerran mustikoita ihan oikeastaan ulkonäön vuoksi, vaikka antavathan ne myös vähän makua. Kakusta tuli hyvää maultaan ja rakenteeltaan, suosittelen! Ainoa miinus on ehkä toi pohja, jota vois pikkusen kehitellä sen rasvaisuuden takia.
Cheesecake
Pohja:
200g voita
1dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
2 munaa
Täyte:
600g maustamatonta tuorejuustoa
puoli purkkia maitorahkaa
4 kananmunaa
1dl sokeria
3tl vaniljasokeria
4rkl kuohukermaa
vajaa 1/2dl maissitärkkelystä/perunajauhoa
puolikkaan (ison) sitruunan mehu
Sekoita pohjan ainekset keskenään ja nosta jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista. Sekoita tuorejuusto, rahka ja sokerit. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen koko ajan sekottaen. Sekoita maissitärkkelys kuohukermaan ja lisää muuhun täytteeseen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Taputtele jäähtynyt pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille, käytä apuna pientä määrää jauhoja jos taikina on hankalaa käsitellä. Kaada lopuksi täyte vuokaan ja paista 150 asteessa n.75 min. (jos laitat mustikoita kakun pinnalle, ripottele ne täytteen päälle juuri ennen paistamista) Anna kakun jäähtyä ja maustua jääkaapissa mielellään yön yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti