Miehellä on tämä viikko lomaa, jee! Ollaan ehditty puuhastella jo vaikka mitä tämän alkuviikon aikana ja sää on ollut mitä parhain meille lomalaisille. Viikonloppu rokkailtiin Ruisrokissa ja vietettiin aikaa ystävien kanssa. Sunnuntaina mummi ja ukki tuli meille yökylään ja maanantaina mentiin sitten porukalla laivalle rentoilemaan ja noh ---- syömään. Kaikin puolin rentouttava ja mukava reissu! Viime päivät ollaankin vietetty tehokkaasti aurinkoa palvoen ja huomennakin suunnitelmat on melko saman suuntaiset, ihanaa kun viimein on kesä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Omenapiirakka ja kesäloma
Miehellä on tämä viikko lomaa, jee! Ollaan ehditty puuhastella jo vaikka mitä tämän alkuviikon aikana ja sää on ollut mitä parhain meille lomalaisille. Viikonloppu rokkailtiin Ruisrokissa ja vietettiin aikaa ystävien kanssa. Sunnuntaina mummi ja ukki tuli meille yökylään ja maanantaina mentiin sitten porukalla laivalle rentoilemaan ja noh ---- syömään. Kaikin puolin rentouttava ja mukava reissu! Viime päivät ollaankin vietetty tehokkaasti aurinkoa palvoen ja huomennakin suunnitelmat on melko saman suuntaiset, ihanaa kun viimein on kesä!
tiistai 18. helmikuuta 2014
Pikkuiset omppupiirakat
Viime viikolla vähän pehmenneet omenat päätyivät piirakaksi. Tosiaan omenia oli kipossa vanhenemassa huimat kaksi kappaletta, mutta ne olivat enemmänkin kuin tarpeeksi, kun meitä tässä taloudessa elelee vain kaksi. Leipominen on niin kivaa, mutta herkut alkaa herkästi näkyä mahassakin (ei miehen mutta mun, tosi reilua taas) kun reseptien annoskoot on usein niin suuria. Tästä syystä on siis ihan hyvä tehdä piirakoita näihin pieniin tartalettivuokiin, niin ei tule ahmittua kokonaista omenapiirakkaa välttämättä.
Pohjana piirakoissa toimi ihan perinteinen murotaikina (itse tein tästä ohjeesta puolikkaan taikinan):
4dl jauhoja
4rkl sokeria
125g voita
0,5dl kylmää vettä
Nypi rasva, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita tasaiseksi ja laita jääkaappiin ainakin 30minuutiksi. Kaulitse sitten taikina ja painele vuokiin. Voit tehdä ylijäävästä taikinasta vielä ristikot piirakoiden päälle.
Pilko omput viipaleiksi ja mausta kulhossa jossa on n.0,5dl vaahterasiirappia, 1tl kanelia, 1tl vaniljasokeria ja 0,5tl muskottipähkinää. Voit käyttää omenat nopeasti myös paistinpannulla, mikäli haluat omenoista oikein pehmeitä piirakoissa. Lado omenat piirakkavuokiin pohjien päälle ja asettele sitten taikina ristikot omenoiden päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n.15 min tai kunnes taikina näyttää kypsältä ja omenat pehmenneiltä. Tarjoile vanilja jäätelon kanssa hieman lämpiminä.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Omppupiirakkaa amerikkalaisittain
Pari päivää sitten leivoin omppupiirakan amerikkalaiseen tyyliin. Siitä tuli ihan tosi hyvän makuista (etenkin vielä vähän lämpöisenä), vaikka kuvista ja ulkomuodosta noin muutenkin tulikin niin karuja. En vain ole oppinut tekemään näistä kuorellisista piirakoista minkään näkösiä enkä todellakaan oaa kuvata niitä, mutta näillä mennään.Tämän piirakan kaverina olisi toiminut hyvin vaniljajätski tai -kastike, mutta sitä varten en jaksanut enää kauppaan kipittää.

Amerikkalainen omppupiirakka:
Taikina:
6dl vehnäjauhoja
200g voita kuutioituna
1dl vettä
Piirakan sisus:
5 omenaa (granny smith)
1/2tl jauhettua muskottipähkinää
1dl sokeria
1rkl kanelia
Voiteluun yksi muna
Nypi kuutioitu voi sekä vehnäjauhot sekaisin, ja lisää vesi joukkoon siten että saat muotoiltua taikinasta pallon. Laita taikina jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Viipaloi omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kulhossa omenaviipaleet, sokeri ja mausteet. Ota taikina jääkaapista ja jaa se kahteen osaan siten että toinen osa on hieman toista isompi. Kaulitse pienempi taikinapala hieman vuokaa isommaksi (28cm vuoka) ja asettele se vuokaan. Kaada täyte taikinan päälle ja kaulitse sitten toisesta taikinapalasta kuori piirakalle. Taikinaa voi jäädä hieman yli, joten sitä riittää halutessasi myös piirakan koristeluun. Voitele piirakka kananmunalla ja paista sitten 175 asteisessa uunissa n.40 min (tai kunnes kuori on saanut kauniin kullanruskean värin).
Eilen käytiin myös testaamassa meille uusi (kai se tuossa paikalla on jo hetken ollut) ravintola Fontti Turun keskustassa. En ole kuullut kovin hyviä arvosteluja kyseisesta ravintolasta, mutta täytyy kyllä sanoa että hieman haparoivat (mutta ystävälliset) työntekijät arvostelusta sivuuttaen, paikka oli kyllä ihan tosi kiva ja ruoka tosi hyvää. Suosittelen kyllä kokeilemaan!

tiistai 16. huhtikuuta 2013
Sienipastejoita ja omppupiirakkaa
Huhhuh mikä viikko! Ihan oikeaa koulua vaihteeksi. Mulla on meneillään englannin intensiivikurssi koko viikon ja pää onkin nyt aika jumissa, kun pitää kaikki ajatella vaihteeksi englanniksi. Tosi hyvää tekee kyllä, ja on oikeasti tosi kiva päästä käyttämään kielpä pitkästä aikaa. Mutta että pitää oikein herätä tunneille (joilla on oikeasti pakko olla läsnä!), ja että koulupäivä kestää pidempään kuin 2 tuntia. ;)
Viikonloppuna tarjoilin päiväkahvien kaverina isälle ja hänen naisystävälleen sienipasteijoita sekä omppupiirakkaa. Tarkoituksena oli tehdä amerikkalainen omenapiirakka, mutta ainoan pyöreän vuoan ollessa miehen työpaikalla, piti alkaa soveltamaan. Omenapiirakka oli hyvin pitkälti samanlainen kuin tämä vanha tuttu, mutta ranskankerman puuttuessa laitoin täytteeseen turkkilaista jugurttia. Saatoin soveltaa vähän muissakin aineissa, mutta niitä en nyt enää muista. Suolaiseksi tarjottavaksi tein metsäsienipasteijoita.
Käytiin lauantaina muuten syömässä Turun keskustassa uudessa Di Trevi ravintolassa. Ruoka oli ihan super hyvää, sisustus ihana ja muutenkin tosi tunnelmallinen paikka. Kaiken lisäksi myös palvelu oli ihanan ystävällistä ja rentoa, joten suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan kyseistä ravintolaa.
Metsäsienipasteijat (n.20kpl)
Lehtitaikinalevyjä
n.4dl metsäsieniä (hienonnettuja)
2rkl pehmeää voita
1 hienonnettu sipuli
1 valkosipulin kynsi (murskattu)
1 keitetty kananmuna
mustapippuria
suolaa
Voiteluun: 1 kananmuna
Valuta sienet ja hienonna ne hienoksi murskaksi. Sekoita aineikset kulhossa ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Leikkaa sulat lehtitaikinalevyt puoliksi (neliöiksi). Kaulitse sitten neliöt hieman suuremmiksi neliöiksi ja leikkaa sitten kulmittain puoliksi eli kolmioiksi. Levitä täytettä toiselle kolmion puolikkaalle n.ruokalusikallinen ja taita toinen puoli päälle. Painele reunat haarukalla kiinni ja voitele sitten kananmunalla. Paista pasteijoita n.15min 200 asteessa, kunnes ne ovat saaneet väriä pintaan.

| Herkkuja lauantai-illalta DiTrevistä |
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Omppupiirakkaa
Huhhuh mikä syysväsymys. Johtuneekohan tuo tämän päivän verenluovutuksesta vai vaan syksyisestä ja pimeästä säästä, kuka tietää, mutta joka tapauksessa on sellainen olo että voisin jäädä peiton alle vaikka viikoksi putkeen.. En voi ainakaan väittää että väsyisin koulustressiin tällä hetkellä, ensimmäiset tentitkin ajoittuvat vasta ensi viikolle. Ehkä mä tästä vielä jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja alan kunnon opiskelijaksi. Esimerkiksi tämän perjantain ihanien vuosijuhlien jälkeen.
Lueskelen aika usein Lämmöllä tehtyä- blogia. En vain sukulaisuussuhteiden vuoksi, vaan siksi että se pitää sisällään tosi herkullisia ja houkuttelevia reseptejä. Maija oli sinne postannut yksi päivä ihanan omenapiirakan ohjeen, jota on tullut syötyä itsekin hänen äitinsä valmistamana. Päätin sitten toissa iltana tehdä moisen piirakan, kun olin juuri viikonloppuna raahannut taas lapsuuden kodista omppuja isot kasat tänne kaupunkiin. Minun tekemästäni piirakasta ei tullut todellakaan niin nätti kuin Maijalla kuvissaan, joten en lisännyt mitään välivaihekuvia tänne. Se oli semmoista räpeltämistä taas, että morjens.
Omenapiirakka (pellillinen):
Pohja:
250 g voita
| Maku oli niiiin paljon parempi kuin ulkonäkö! |
Omenapiirakka (pellillinen):
Pohja:
250 g voita
5 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl kylmää vettä
Täyte:
n. 1,5 l omenaraastetta
3 dl hillosokeria
(ripaus kanelia)
Päälle:
1 kananmuna
hienoa sokeria
Nypi voi ja vehnäjauhot muruksi. Sekoita joukkoon kylmä vesi ja sekoita
taikina nopeasti tasaiseksi. Teen tämän vaiheen aina monitoimikoneella,
leikkuuterällä. Taikina valmistuu noin minuutissa. Pane taikina
jääkaappiin asettumaan noin puoleksi tunniksi. ( Anna taikinan olla tosiaan ainakin se puoli tuntia siellä jääkaapissa, muuten taikinasta tulee vähän hankalasti muotoiltava kuten allekirjoittaneella kävi...)
Valmista sillä aikaa
täyte. Poista omenoista siemenkodat, ulkomaiset omenat kannattaa myös kuoria.
Raasta omenat. Raastetta tarvitaan reilu 1,5 l. Kääntelee raastetta
pannulla vartin verran, jotta omenat alkavat selvästi pehmetä. Lisää
joukkoon sokeri ja halutessasi ripaus kanelia. Anna täytteen jäähtyä
hetki. Jaa taikina kahteen osaan, joista toinen saa olla hieman toista isompi.
Kaulitse isompi pala pohjalevyksi. Käytä reilusti jauhoja.
Nosta taikina leivinpaperin päälle uunin pellille. Kaulitse toinen pala
kanneksi. Lisää täyte pohjalevyn päälle. Nosta kansi täytteen päälle.
Voitele kannen reunat vedellä. Käännä pohjalevyn reunat päälle ja käy
reuna läpi haarukalla kevyesti vedellen. Voitele piirakka munalla ja
ripottele päälle sokeria. Pistele haarukalla. Paista hieman uunin
keskitason alapuolella 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoa
vaniljajäätelön tai vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Syksyn herkut
Jihuu, mun kesäloma alkoi torstaina, ja pian onkin edessä Thaimaahan lähtö! Olen yrittänyt nauttia nyt näistä syksyn tarjoamista luonnonantimista ennen lähtöä mahdollisimman, ja eilen tehtiinkin n.40 litraa omenamehua oman puutarhan omenista. Sieniä, mustikoita, karviaisia ja viinimarjoja on myös jo hyvät keot pakkasessa. Mehun teko on muodostunut meillä jo perinteeksi, sillä kotitilallamme on vanha (n.100 vuotta vanha) omenamehun tekemiseen tarkoitettu kone. Tai oikeastaan kaksi konetta, toisessa omenat murskataan ja toisessa murskasta puristetaan mehu. Mehu on aivan törkeän hyvää, ilman lisäaineita tai mitään lisättyjä sokereita. Tässä hiukan kuvia omenanmehutalkoista. Laitan myös amerikkalaisen omenapiirakan ohjeen tähän, mitä tein töihin viimeisen päivän kunniaksi. Kuvat piirakasta on puhelimessa, puhelimen piuha hukassa, joten ne tulevat sitten kun tulevat, jos tulevat. Piirakasta ei tullut mitään erityisen nättiä kuvaa, mutta tosi tosi hyvää se oli, etenkin silloin kun se oli vielä aavistuksen lämmintä.
Amerikkalainen omenapiirakka:
Pohja (murotaikinaa) Täyte
150g kylmää voita n.10 isoa omenaa
4dl vehnäjauhoja 1 sitruunan mehu
1/2 dl tomusokeria 50 g voita
1 kananmuna 4 rkl sokeria
1/2rkl kylmää vettä 2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
Nypi kuutioitu kylmä voi jauhojen ja tomusokerin kanssa. Lisää kanamuna ja vesi ja vaivaa sen verran, että taikina muodostuu. Kiedo taikina muoviin ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi. Kuori omenat ja pilko omenat lohkoiksi. Laita lohkot kulhoon ja purista päälle heti sitruunanmehu. Paista lohkot hiukan pehmeämmiksi sokerilla,kanelilla ja inkiväärillä maustetussa voissa kahdessa erässä. Jäähdytä omenalohkoja hieman. Jaa murotaikina kahtia niin että toinen pala on hiukan toista suurempi. Kaulitse taikinoista ympyrän malliset ja painele toinen niistä vuoan pohjalle siten että taikinaa tulee runsaasti myös reunoille. Lisää maustetut ja paistetut omenalohkot taikinan päälle. Laita sitten toinen kaulittu taikina piirakan kuoreksi. Leikkaa muutama viilto kuoreen, laita piirakan reunassa olevat taikina reunat tiiviisti yhteen nyppimällä, ja voitele sitten kananmunalla (voit sekoittaa kananmunaan myös tilkan maitoa). Sirottele pinnalle raakasokeria. Paista piirakkaa 180 asteessa n.35 minuuttia tai kunnes se on kullanruskea.

| Omenoita tuli tänä syksynä tosi paljon |
| Omenat kaadetaan puristuskoneeseen |
| Ja sitten murska ladotaan kerroksiin puristuskoneeseen |
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Omenapiirakka
Tämä omenapiirakkaresepti on yksi parhaimmista, joihin olen törmännyt. Ohjeen löysin Pastanjauhantaa blogista n. vuosi sitten ja se saavutti suuren suosion meidän perheessä. Rasvaa ja sokeria tässä ohjeessa ei ole säästelty, mutta niistähän ne parhaat maut syntyvätkin. Ei siis ihan mikään karppaajan resepti. Omenapiirakkaa olen tarjoillut vielä aavistuksen lämpöisenä vaniljajäätelön kera, niin että jäätelö sulaa hiukan piirakan päälle.
Omenapiirakka:
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 g kylmää voita
3-4 rkl kylmää vettä
Täyte:
2,4 dl ranskankermaa
2 munaa
2,4 dl sokeria
2 rkl jauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl kanelia
n. 7 dl omenoita (esim. 6 omenaa tai enemmän)
Murupäällinen:
0,8 dl jauhoja
0,8 dl sokeria
0,8 dl kaurahiutaleita
1/4 tl suolaa
55 g voita
Valmista pohja nyppimällä jauhot ja suola kylmän voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja kääntele/painele lastalla kiinteäksi taikinaksi. Laita kylmään kelmussa noin tunniksi.
Valmista sitten täyte. Sekoita kulhossa ranskankerma, munat, sokeri, jauhot, kaneli ja suola. Kuori omenat ja poista keskiosa. Pilko pienehköiksi kuutioiksi. Sekoita ranskankermatäytteen joukkoon.
Jauhota leivonta-alusta ja kauli taikina. Kun taikina on pari senttiä piirakkavuokaa (vuoan halkaisija n. 23 cm) suurempi, nosta se voideltuun vuokaan kaulinta apuna käyttäen. Painele reunoille ja pohjalle, älä kuitenkaan venytä tai runno. Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen. Sulata päällisen voi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele päällimmäiseksi muruseos. Paista uunissa 20-30 minuuttia. Leikkaa vasta hieman jäähtyneenä.
Omenapiirakka:
| Juuri uunista tullut piirakka |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)