torstai 23. toukokuuta 2013

Kesäinen sitruunapiiras

Lenkkipolun varrelta
Tänään päivä alkoi niin mukavasti että teki heti mieli leipoa jotain. Ensin kävin kuitenkin ystäväni kanssa lenkkeilemässä Vartiovuorenmäellä ja tuoksuttelemassa alkavaa kesää. Lenkiltä tullessani nappasin torilta rasian mansikoita matkaan, ja jatkoin kotia kohti. Kotona kartoitin hieman jääkaapin sisältöä, ja löysin kaksi sitruunaa ja ranskankermaa! Näistä aineista tuli heti mieleen Keittiöapinan sivuilta joskus lukemani resepti ja päätin heti kokeilla. Kakusta tuli ihan tosi tosi herkullista, sopivan kirpsakkaa ja samalla makeaa, ja tuoreet (vaikkakaan ei suomalaiset) mansikat kakun päällä kruunasivat makuelämyksen. Ihanaa arkipäivän luksusta, ja samalla pääsin eroon jääkaapin pohjalla lojuneista aineista. Kokeilkaa tätä ihan ehdottomasti!

Sitruunapiiras (20cm irtopohjavuoka)

 Taikina:
125 g voita
2 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen
1 rkl kylmää vettä



Täyte:
3 munaa
2 dl sokeria
2 rkl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
1/2 dl ranskankermaa
2 sitruunan mehu ja kuoriraaste

Sekoita vatkaimella hieman pehmennyt voi, sokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja vaivaa käsin taikinaksi. Painele taikina vuokaan, lyö haarukalla pohjaan muutama reikä ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehu. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekaan jauhot, vaniljasokeri, nesteet ja sitruunoiden mehu, sekä kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle, paista uunissa alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua ja koristele sitten tomusokerilla ja vaikkapa tuoreilla mansikoilla.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kesä, finally!

Kesä on nyt vihdoin ihan oikeasti täällä. Eilen olin pari tuntia ennen töitä puistossa ottamassa aurinkoa, ja vielä illalla myöhään töiden jälkeen päätettiin miehen kanssa lähteä Ruissaloon fiilistelemään kesäillan lämpöä ja katsomaan miltä ranta näyttää. Rannalla oli muitakin vielä kymmenen jälkeen katselemassa kaunista auringonlaskua, paistamassa makkaraa ja taisi siellä joku käydä uimassakin. Ruissalon ranta ja Ruissalo yleensäkin on kyllä yksi mun lemppari paikoista täällä Turussa. Ensimmäistä kertaa sinne mennessä tuntui että mitä ihmettä jengi on tätä paikka hehkuttanut, yhtä teollisuusaluetta vaan. Mutta satamasta poistuttua ja sillan ylitettyä aukeaa aivan ihana luonto ja meri. Kaikille ei-turkulaisille suosittelen myös Ruissalon kansanpuiston palviljongissa vierailemista; sieltä saa upeaa lounasta ja ihania kahvilaherkkuja, joilla jaksaa viettää vaikka koko päivän rannalla.

Mies innostui illalla ottamaan kuvia, joten tässä hieman koostetta eilisillan fiilistelyistä!



maanantai 20. toukokuuta 2013

Viikonloppu Messilässä

Pääruokaa lihan ystäville
Viikonloppu meni taas aivan liian äkkiä. Tai oikeastaan koko viime viikko meni tosi äkkiä, ehkä juuri siksi että koko viikko oli vapaa ja koko ajan oli mukavaa tekemistä. Tai no tiistaiaamun tenttiä en lue ehkä niin mukavaksi ohjelmanumeroksi, mutta muutoin aika kului mukavissa merkeissä. Sisko oli koko viikon meillä kylässä Tallinnan reissun jälkeen, sitten vähän Aatuiltiin ja viikonlopuksi suunnattiin Messilään. Tänään työt kutsuu, mutta onneksi vasta illalla.



Messilässä juhlimme hieman miehen isän 60v synttäreitä, ja tavattiin miehen sisarusten puolisoiden vanhempia. Oli hauskaa tutustua uusiin ihmisiin, ja oppia tuntemaan myös jo hyviksi ystäviksi muodostuneiden ihmisten vanhempia. Ohjelmaan kuului erilaisia pelejä ulkona ja tietenkin hyvää ruokaa. Omista tekeleistäni ruokapöytään en muistanut tietenkään ottaa kuvia, mutta päivällisestä Messilän Kartanoravintolassa muistin napsia muutamia otoksia. Kartanolla söimme kolmen ruokalajin päivällisen, vaihtoehtoina liha tai kala. Molemmat vaihtoehdot kuulostivat tosi herkullisilta, ja ilmeisesti myös maistuivat siltä, mutta itse päädyin lihaan. Lihamenussa alkuruokana tarjoiltiin parsaa, hollandeskastiketta sekä ilmakuivattua kinkkua. Väliruokana  tarjoiltiin tyrnisorbettia ja pääruokana naudan sisäfilepihvi, paistinperunoita sekä lämpimiä vihanneksia sienimuhennoksen kera. Koko komeuden kruunasi vielä suklainen jälkiruoka.

Mutta yhteenvetona voisi todeta että viikonloppu oli kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut, ihanaa nähdä ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa ja rentoutua. Kiitos kaikille, olette rakkaita!







sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Torstaiaamun brunssi

Viime torstaina Turussa järjestettiin joka vuotinen Akateeminen Aurajokilaivuri Tutkinto ja sen vuoksi meille saapui vieraita sieltä sun täältä. Aamupäivästä söimme herkullista brunssia jonka voimin sitten jaksaisi bailata ja kulkea jokilaivasta toiseen. Sää suosi meitä ihan täysillä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpöä riitti. Muutenkin tämänkin vuotinen Aatuilu oli ihan huippua, vaikka muutama ystävä ei paikalle päässytkään ( :( )! Perjantaina taisi olla muutamallakin tyypillä vähän tukka kipeänä, hyvät bileet siis?!

Brunssilla syötiin ja juotiin kaikenlaista herkkua; tuoreita hedelmiä, smoothieta, mustikkamuffinsseja, suklaa croisantteja, nakkeja, lihapullia, juustoja, kuohuviiniä, leipää ja leivänpäällisiä.  Päivitykset tulee muuten vähän viiveellä, koska perjantaina suunnattiin auto kohti Messilää ja juhlittiin koko viikonlopun ajan miehen perheen kanssa "appiukon" 60-vuotis synttäreitä. Palaan viikonloppuun ehkä huomenna, kunhan saan taas kaikki reissukamat purettua ja kotiuduttua.

Ihania brunssikavereita


maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivä Tallinnassa

Äitienpäivää vietettiin naisporukalla Tallinnassa. Mukana oli siskojen lisäksi äiti ja mummi. Reissu tuli kyllä ihan mahtavaan paikkaan, todella ikävän ja stressaavan viikon päätteeksi. Ohjelmaan kuului kaikkea mukavaa, shoppailua, herkuttelua, kylpylän altaissa lillumista ja lisää syömistä. Ruoka oli hyvää ja kaupungiltakin tarttui jotain pientä kaikille mukaan.

Laivan lounasbuffet
Mä olen varmaan super omituinen ruokabloggaaja kun nautin kyllä myös Siljan tarjoamista buffet-pöydän antimista; ruokaa on paljon (!) ja ainakin osa tarjottavista oli tosi herkkua. Erityisesti mun lemppareihin kuuluu buffassa merenelävät, katkaravut, mädit ja simpukat. Lounaalla ei ollut mätiä tarjolla mut onneksi katkikset ja simpukat löytyi, ja maha oli pullollaan ruokailun päätteeksi. Namnam.

Stäär sijaitsi tässä vanhassa rakennuksessa
Käytiin myös eilen päivällisellä sataman tuntumassa olevassa tunnelmallisessa ja tyylikkäässä Stäär ravintolassa. Ruoka oli ihan tosi herkullista, kaunista ja edullista ainakin Suomen ravintoloiden hintatasoon nähden. Ravintolan lisäksi samassa tilassa oli myös jonkinlainen vaatekauppa/sisustuskauppa, jossa en kyllä käynyt kurkkimassa sen enempää vaikka vaikutti kyllä tosi kivalta. Suosittelen kyseisessä ravintolassa asioimista ihan ehdottomasti mikäli Tallinnasta etsii tyylikästä ja kivaa ruokapaikkaa.





Mereneläväpastaa, slurps

Mustekkalarisottoa kampasimpukoilla ja jätti katkaravuilla
Iloiset reissulaiset

Lämmin kanasalaatti kaikilla herkuilla

maanantai 6. toukokuuta 2013

Pakko testata purkkileipää!

Oltiin viime viikolla miehen kanssa pyörähtämässä Ikeassa, ja ystävän suosituksesta päädyin kokeilemaan tällaista valmista leipäjauhosekoitusta, johon siis lisätään vain vesi. Tämä leipä sopii siis super hyvin niillekin, jotka eivät ole pahemmin leiponeet ja haluaisivat silti tuoretta leipää. Tämä sopii myös minunlaisilleni hätähousuille, joilla ei välttämättä aina riitä kärsivällisyys hyvän leivän tekemiseen alusta alkaen. (Tai tykkään ehdottomasti myös vaivata taikinaa pitkän kaavan mukaan, mutta joskus sitä haluaa tuloksia nopeasti ;)

Purkki jauhoseosta maksaa n.3€. Purkkiin lisätään sitten vain kädenlämpöistä vettä 6dl ja sekoitetaan voimakkaasti 45s. Sitten valmis leipätaikina kaadetaan kohoamaan leipävuokaan ja paistetaan uunissa purkin ohjeiden mukaan.

Leivästä tuli tosi herkullista ja katsellessani sen tuotesisältöä huomasin, ettei se ole myöskään kovin epäterveellistä. Oikeastaan aika terveellistä leiväksi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, tosi helppo tapa saada tuoretta leipää esimerkiksi jonkin ihanan keiton kaveriksi.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hurraa, oikeaa ruokaa!


Mansikkaa,mustikkaa,jogurttia ja banaania, soseena tottakai!
Mun ruokavalio on taas pari päivää koostunut smoothieista, jäätelöstä ja muussatusta uuniperunasta. Joten kuvitelkaa fiilis äsken kun mies haki kiinalaista ja sain ihanaa maukasta ruokaa jossa on jopa jotain rakennetta! Okei edelleen täytyy pureskella vaan toisella puolella, ja ruoka voi olla korkeintaan kädenlämpöistä, mutta silti NAM! Ja Turun Golden Dragon ei taaskaan pettänyt, annokset ovat valtavia ja maultaan ruoka on aivan taivaallista. Ainiin, huomenna alkaa kesätyöt, IIK! Jännittää aikalailla mennä uuteen työpaikkaan, mutta kiva kyllä päästä vähän tienaamaan ja myös tutustumaan uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.





perjantai 3. toukokuuta 2013

Arkistoista kaivettuja ruokia


Taas on suu rikki ja naama turvoksissa, ja ruokalista koostuu kylmästä ja pehmeästä ruoasta. Jee jee. Tässä kun nyt makailen seitsemättä tuntia sängyn pohjalla tuli mieleen että voisinhan mä päivittää blogiin ainakin yhden ruokajutun mikä on jäänyt postaamatta. Viime viikonloppuna heitin uunivuokaan perunoita, porkkanoita, bataattia, sipulia ja valkosipulia epämääräisinä lohkoina, joiden päälle lorautin oliiviöljyä ja mausteita. Paistoi kanafileitä vähän aikaa pannulla ja heitin kanatkin sitten uuniin kasvisten päälle ja peittelin koko komeuden foliolla. Uunissa lämpötilaa oli 200 astetta ja koko homman valmistumiseen meni n.40 min. Valmiin vuoan kanssa tarjoilin vielä pestoa, ihan suoraan kaupan purkista, kekseliästä vai mitä.



torstai 2. toukokuuta 2013

Wappumeiningit Lappeenrannassa

Olipas huikea vappu! Ihan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa taas hyviä ystäviä ja teekkarivappu Lappeenrannan tapaan oli myös hauska kokemus. Ystävämme toimi vielä tavallaan koko vapun järjestäjänä, sillä hän on vappua järjestävän killan puheenjohtaja, ja täytyy kyllä sanoa että hienosti oli kaikki hommat järjestetty ja meitä kaukaa tulevia oli huomioitu ihanasti, KIITOS H!

Vappupiknik Lappeenrannassa
Tuliaisiksi mä tosiaan yritin väsäillä tippaleippiä, mutta niiden värkkääminen osoittautui enemmän ja vähemmän haastavaksi hommaksi. Tai siis kaikki meni väh
än järjestäen pieleen taikinan teon jälkeen. Taikinan ohjeen voin laittaa tänne, sillä siitä tuli oikein hyvää, mutta hyviä vinkkejä nättien tippaleipien tekoon en pysty jakamaan. Näistä mun yrityksistä tuli vähän pehmeitä möykkyjä jotka on ohuimmistä kohdistaan palaneita. Eli tosi kivoja, not.

Onneksi sisko oli väsännyt maanantaiaamuna hirmu kasan munkkeja, joten meillä oli evästä jo menomatkalla Lappeenrantaan ja vielä vähän viemisiä kavereille. Vappuaattona meillä oli myös hyvät tarjottavat isäntäväen puolesta, ihania mutakakkumuffinsseja ja porkkanamuffinsseja, salaattia, sekä pitsaa. Kiitos vaan Jeballe ja Kapalle kun olivat nähneet vaivaa ja järjestivät huiput tuparit :)


Nyt vähän univelkaisena, mutta onnellisena kotona jälleen. Täytyy alkaa yrittää katsella vielä uudelleen jostain kumman syystä niitä filosofian saloja ja valmistautumaan henkisesti huomiseen viisaudenhampaan poistoon. Yäk! Taitaa tulla hetkeksi taas hiljaista tän blogin saralla, ellen mitään mielettömiä mössöruokia keksi sillä ruokavalio taitaa koostua hetken taas smoothieista ja jogurtista, namnam...
Vähän palaneet, ei-pyöreät tippaleivät!

P.S kuvia tulee kunhan blogger suostuu niitä latailemaan!

Tippaleivät
3 munaa
1,5dl maitoa
2rkl sokeria
2rkl sitruunankuoriraastetta
1/4tl suolaa
3dl vehnäjauhoja

Paistamiseen: 1l öljyä, ja pinnalle tomusokeria

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon muut ainekset. Anna tekeytyä n.30min ennen pursotin pussiin laittoa ja paistamista. Kuumenna öljy, testaa lämpötila pienellä määrällä taikinaa. Pursota sitten öljyyn metallista muottia tai reikäkauhaa apuna käyttäen sikin sokin taikinaa pyöreään muotoon. Paista kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta ja nosta sitten valumaan hetkeksi talouspaperin päälle. Siivilöi jäähtyneiden tippaleipien pintaan tomusokeria.