lauantai 29. maaliskuuta 2014

Korvapuustilauantai



Kouluhommia vältelläkseni keksin tänään mm. käydä salilla, katsella telkasta kaikkea todella turhaa, tuhlata elämästäni tunnin erilaisiin Youtube videoihin ja leivoinpa vielä korvapuustejakin pitkästä aikaa. Mies joku viikko sitten sanoi että leivon aika harvoin korvapuusteja. No se on kyllä ihan totta, ja nyt päätin tehdä pienen korjausliikkeen tähän ongelmaan.Nyt onkin sitten jo ilta, joten kouluhommat jäänee huomiselle. Hups vaan.

Väsäsin pullat ihan jauhopussin ohjeella.

Pullataikina:

5 dl maitoa
2 dl sokeria
1 muna
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
13-15 dl vehnäjauhoja
150-200 g voita

Väliin:
voita, sokeria, kanelia








Voiteluun:
1 kananmuna

Sekoita n.42 asteiseen maitoon sokeri, muna, kademumma ja suola. Sekoita sitten muutama desi jauhoista, johon olet sekoittanut kuivahiivan. Jauhot kannattaa siivilöidä aluksi joukkoon, näin taikinasta tulee helpommin pehmeä ja sileä. Lisää sitten loput jauhot pikkuhiljaa ja sekä loppuvaiheessa myös pehmeä voi. Anna taikinan kohota n.40min.

Jaa taikina kahtia ja kaulitse molemmat puolikkaat levyiksi jauhotetulle pöydälle. Voitele ja levitä päälle reilusti kanelia ja sokeria. Rullaa sitten levyt tangoiksi ja viipaloi vinottain (joka toinen erisuuntaan vinoiksi) paloiksi. Paina sormella pitkittäin pullapalojen keskeltä, jotta korvapuusti saa oikean muotonsa. Laita pellille ja voitele kananmunalla. Sirottele päälle hienoa sokeria tai raesokeria ja paista n.10min 200 asteisessa uunissa.

2 kommenttia:

  1. JEE TÄNKS !! en kehannu kysyy töhnien töhnän respetiä, ku en tiennyt, kuinka salainen se on ... dänkjuu ! (----:

    VastaaPoista