sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Nacholihapullat ja jugurttikastike


Nacholihapullien ohjeen löysin Maku-lehden nettisivuilta. Tein kerrankin jotain aivan ohjeen mukaan, tippaakaan soveltamatta. Huomasin kuitenkin että olisi ehkä hieman pitänyt kuitenkin soveltaa, ja luottaa intuitioon. Lihapullat olivat "ihan hyviä", mutta itse olisin kaivannut lisää makua. Jugurttikastike toimi pullien kanssa todella hyvin,ja toi kaivattua makua hieman lisää. 

Nacholihapullat (n.50kpl)


50g maissilastuja murskattuna
800g jauhelihaa
1 1/2dl tomaattimehua (tai salsaa, ensi kerralla laitan itsekin salsaa tuomaan makua lisää)
2 kananmunaa
3 valkosipulin kynttä
1/2 tl suolaa
2 dl tuoretta korianteria

Sekoita murskatut nachot ja tomaattimehu. Anna seistä 5 minuuttia.Sekoita joukkoon jauheliha, munat, kuoritut hienonnetut valkosipulit, suola ja hienonnettu korianteri. Sekoita tasaiseksi lihapullataikinaksi.
Pyörittele taikinasta lihapullia ja nosta leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Ripottele valmiiden lihapullien päälle vielä tuoretta korianteria ennen tarjoilua.

Jugurttikastike

4dl turkkilaista jugurttia
n. 3 rkl makeaa chilikastiketta
n. 6 isoa basilikan lehteä
1 tl valkosipulirouhetta 

Sekoita aineet keskenään, ja tarjoile lihapullien kera. Kastike toimii hyvin myös dippinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti