sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Jauheliha-Suppilovahvero-Feta-pasteijat

Nämä pasteijat syntyivät omasta päästä, kun yritin pähkäillä mitä nopeaa tekisin tomaattikeiton kaveriksi. Pakkasessa oli vielä suppilovahveroita viime syksyltä ja ne sopivat hyvin jauhelihan kanssa. Näin pastejoistakin tuli melko ruokaisia ja sopivat hyvin kevyen keiton kanssa.

Pasteijat 16 kpl:
1 paketti lehtitaikinaa
n.300g jauhelihaa
2dl suppilovahveroita
1 pieni sipuli
Feta-juustoa (itse käytin fetaa aurinkokuivattu tomaatti-öljyssä)
suolaa
pippuria
1 muna

Ruskista jauheliha, ja hienonnettu sipuli pannulla. Lisää joukkoon suppilovahverot, ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon lopuksi feta juusto. Mikäli käytät fetaa joka on öljyssä, kuten itse tein,älä laita kaikkea purkin öljyä täytteeseen. Puolita sulatetut lehtitaikina levyt neliöiksi ja kaulitse taikinaa hieman suuremmaksi, kuitenkin niin että neliömuoto säilyy ja pasteijoista on helppo tehdä kolmioita. Laita täytettä taikina neliön puolikkaalle ja taita taikina kiinni kolmion muotoon. Painele taikinan reunat tiiviisti yhteen haarukkaa apuna käyttäen. (älä laita täytettä liikaa sisään, kuten minä, jotta pasteijat pysyvät kiinni myös paistamisen ajan) Pistä haarukalla vielä muutama pisto pasteijan päälle. Voitele pasteijat kananmunalla ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes pasteijat ovat kauniin kullanruskeat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti