tiistai 28. lokakuuta 2014

Vuokaleipä


Joskus tekee ihan hirveästi mieli tuoretta leipää. Näin kävi mm. viime viikolla ja päätin leipasta pikaisesti vuokaleipää iltapalaksi. Vuokaleipä syntyy nopeasti ja vaivattomasti, ja sekaan voi heittää oman makunsa mukaan erilaisia siemeniä tai esimerkiksi kuivattuja hedelmiä. Tässä kuitenkin ohje ihan tavalliseen vaaleaan vuokaleipään, kukin tuunatkoon sitten omasta leivästään mieleisensä.

Vuokaleipä (2 leipää, tai yksi iso leipävuoka)

6dl maitoa
1pala hiivaa
ripaus sokeria (tai siirappia)
2tl suokaa
1rkl oliiviöljyä
3dl kaurahiutaleita
9-11dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito ja sekoita siihen kaikki muut aineet. Anna kohota noin tunnin verran ja jaa sitten kahteen voideltuun vuokaan. Anna taikinan kohota vuoassa vielä n.20min. Paista 200 asteessa n. 30min.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti