maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kolmet häät kahdessa viikossa

 

Huhhei! Viimeisten kahden viikon aikana ollaan todellakin juhlittu kolmia häitä, ja siinä välissä hääräilin lasten musiikkileirin keittiössä viikon verran. Tosiaan, ensin naimisiin meni paras ystäväni ja itse toimin häissä kaasona. Jännitys oli kirkosssa katossa, kun liikuttumista ei voinut pidätellä ja minun piti vielä laulaa hääparin toivekappale heti lupausten jälkeen. Kirkon jälkeen jännitys kuitenkin hälveni ja pääsimme juhlimaan ihanaa hääparia. Häähumussa ja muussa tohinassa unohtui täysin valokuvata juhlien ruokatarjoiluja, todella harmi sinänsä, koska ruuat olivat erittäin maukkaat. Häät olivat muutenkin aivan ihanat, juuri hääparin näköiset, lämpimät ja aidot! Ainiin, hauskaa oli myös se, että minä nappasin näissä kemuissa kimpun ja mies keräsi potin nappaamalla sukkanauhan. Boom, näin meidän perheessä. Kiitos vielä K&I aivan mahtavista juhlista.

Näistä kekkereistä jatkoimme heti seuraavana päivänä kohti Helsinkiä onnittelemaan miehen siskoa ja hänen uutta aviomiestään lounaan merkeissä. Vaikka ehdimmekin juhlimaan vasta jälkijunassa oli ihana nähdä kaikkia "sukulaisia" ja nähdä kuinka onnellinen hääpari olikaan. Onnea vielä tuhannesti myös heille!

Viime viikon viihdyin kotikulmilla lasten musiikkileirin keittäjänä. Viikko oli hauska, lapsilta tulee ainakin rehellistä palautetta ruuan laadusta, ja noh ihan kaikesta muustakin. Kommentteja tuli laidasta toiseen, mutta ainakin kaikki suostuivat aina maistamaan ruokia. "Tämä oli kamalan pahaa", oli kuitenkin ehkä mieleenpainuvin kommentti ruuan laadusta. Sain myös muutamana päivänä leivonta-apua leirin vanhimmista tytöistä ja pojista. Hommat hoitui tosi näppärästi ja sämpylää ja pullaa saatiin leivottua isot kasat. Muutenkin mulla näytti olleen ruuanlaiton suhteen sellainen Uniikkimainen asenne koko viikon; "Parempi överit kun vajarit". Ruokaa jäi nimittäin tulevalle pienten viikonloppuleirillekin aika hyvin pakkaseen säästöön.


Viime viikonloppuna käytiin vielä Snappertunassa juhlimassa pikkuserkun häitä.  Myös nämä häät olivat täysin hääparin näköiset ja häiden koristeluun oli todella panostettu. Kirkossa naurussa oli pidättelemistä, kun hääparin nuorin lapsi päätti ottaa oman roolinsa vihkitoimituksen aikana aiheuttamalla hieman hämminkiä alttarilla, hih. Kuten aiemmissa, näissäkin häissä ruokatarjoilut olivat erinomaiset, ruokaa oli paljon ja kaikki oli erittäin maukasta. Myös kakku oli upean näköinen, vaikka kiireisen aikataulumme takia emme ehtineet sitä maistaakaan.
Kiitos myös M&M hääjuhlasta ja onnea vielä kerran!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti