sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viikonloppu eli loppuviikko


Ei kuitenkaan ihan siinä merkityksessa kuin Elastisen biisissä...
Aloitin viikonlopun vieton jo torstaina kun suuntasin äidille kyläilemään ja samalla sain vietyä mieheni iki-ihanan auton katsastukseen. Oli hauskaa viettää mamman kanssa aikaa kahdestaan ihan vaan rennosti oleillen. Näin kun asutaan aika kaukana toisistamme, nämä hetket ovat aika harvinaisia ja tärkeitä. Äiti teki päivälliseksi minun lapsuudenherkkuani lindströmin pihvejä ja sen kaveriksi tehtiin bataattimuussia ja salaattia. Lindströmin pihveihin palaan tarkemmin kunhan kysäisen äidiltä mittasuhteet "taikinaan". Aamulla mami hemmotteli mua oikein kunnolla kun minulle kiikutettiin aamupala sänkyyn asti :D


Perjantaina kävin moikkailemassa isovanhempiani ja sitten suuntasin isän luokse maalle. Mummi oli taas väsännyt lapsille lämpöiset tumput syksyä ja talvea varten. Ihan mahtavaa kyllä, koska tuo käsityötaito on selkeästi hypännyt minun ja äiti yli ja siirtynyt suoraan pikkusiskolleni.

Maalla syksyn parhaat puolet pääsevät aina oikeuksiinsa (siis siihen asti, kunnes saapuu ihan jäätävä kurakeli ja on hehtaareittain haravoitavaa, koira kurassa, pimeetä ja ankeeta yms) kun puutarhassa omenapuut ovat täynnä herkkuomppuja ja luumujakin oli tänä vuonna puu pullollaan. Omppuja tuliki nyt kuitenkin jonkinverran vaikka alkukesästä isä sanoi että omenasato jää tosi pieneksi.



Perjantaina käytiin päivällä isosiskon kanssa myös tähyilemässä sieniä, mutta kuivien kelien takia saaliimme oli aivan säälittävä. Sienikoira oli kyllä aika innoissaan metsässä pyörimisestä iästään huolimatta ja oli siellä hirvikärpäsistä huolimatta minustakin ihan mukava tallustella.

Etsi kuvasta sienikoira




Lauantaina pääsin pitkästä aikaa kampaajalle, jee! Kampaajalla on niin ihanaa käydä ja vielä mukavampaa on käydä tutulla ja luotettavalla kaverikampaajalla. Kiitos vielä P hiuksista tuli just sellaiset kuin toivoinkin :). Värjäilyn jälkeen hiuksia oli kuitenkin aika turha lähteä kovasti asettelemaan ja muotoilemaan, sillä hemmotteluhetken jälkeen suuntasimme siskojeni kanssa Linnanmäelle. Vaikka pikkusisko olikin sitä mieltä että olin nössö kun en tullut niihin kamaliin kilometrin korkeisiin uusiin vekottimiin, kävin mielestäni tosi hurjissakin laitteissa ;) Lintsillä käytiin perinteisesti popsimassa Lintsiburgerin ateriat ja vähän muutakin herkkua tuli huvipuistossa mussutettua.









Touhukkaan viikonlopun ja tavallaan myös minun "kesälomani" jälkeen on nyt vaihdettava arkivaihde päälle ja keskittyä ehkä myös hieman koulunkäyntiin. Huomenna alkaa nimittäin kandin kirjoittelu, hohhoi. Saa nähdä kuinka paljon tästä projektista tulen hajoilemaan myös tänne blogin puolelle. Ainakin tämä proggis tulee luultavasti vaatimaan herkkuja, eli leivontapuuhia on tiedossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti