torstai 15. elokuuta 2013

Maanantain Fondue-ilta!

Voi juku tätä mun onnetonta postaustahtia. Meillä on vieraillut viime päivinä niin paljon kavereita ja sama meno jatkuu myös ensi viikolla, (Mikä on siis kyllä tosi ihanaa!!) etten ole ehtinyt keskittymään blogin kirjoitteluun. Kaiken lisäksi mulla on myös maanantaina tentti, eli tämä postaustahti ei tule luultavasti paranemaankaan vielä ihan hetkeen. Mutta postauksia on siis kuitenkin tulossa, positiivista sekin vai mitä? ;)

Tosiaan pikkusisko oli kylässä meillä muutaman päivän sunnuntaista alkaen. Sunnuntai-iltana pakattiin kitarat ja cajonit autoon ja suunnattiin miesten kanssa Ruissalon rannalle soittelemaan. Sää oli aurinkoinen, mutta kyllä se on vain myönnettävä, että syksyn pystyi jo tuntemaan.


Maanantai päivää vietimme lähinnä hoidellen kaikenmaailman pakollisia asioita, mutta illalla väsäsimme siskon kanssa pääruoaksi juustofondueta ja jälkkäriksi (tottakai) suklaafondueta. Juustofondueta tuli tehtyä taas aika reilulla kädellä, eli kun teet fonduen tällä ohjeella pidä mielessä että siitä syö todellisuudessa 5-6 henkeä. Jopa tällaisille juustonhimoisille possuille tuo määrä oli nimittäin hiukan liikaa. Suklaafonduta taas ei voi koskaan olla liikaa!!


Fondue on aika hauskaa seurusteluruokaa, koska siinä ei vaan syödä vaan tavallaan myös tehdään samalla oma ruoka-annos. Tätä dippailukokemusta parantaisi huomattavasti kunnollinen fonduepata, jossa juusto pysyisi notkeana koko ruokailun ajan, mutta kyllä tämä "tuikku-kattila-kivituikku"-viritys ajoi asiansa myös. Juustoa joutui tällä menetelmällä sekoittelemaan tasaisin väliajoin, mutta oh well, eipä ollut nyt fonduepataa käsillä.

Fonduelisukkeet:
Kukkakaalia
Porkkanaa
Kurkkua
Leipää
Kirsikkatomaatteja
Paprikaa

Juustofondue:
 n.800g juustoa (meillä oli raclettejuustoa, cheddaria, ja gruyere juustoa)
2,5dl kuivaa valkoviiniä
0,5 rkl perunajauhoa
1,5 rkl vettä

Raasta juustot ja kippaa kattilaan. Kuumenna juustot ja valkoviini koko ajan sakoittaen tasaiseksi massaksi. Sekoita vesi ja perunajauhot keskenään lasissa ja kaada juustoseokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Anna kiehua muutama minuutti ja tarjoile.

Suklaafondue:
2 levyä fazerin sinistä
2dl kermaa
1rkl voita

Sulata suklaa pinnoitetussa kattilassa, lisää kerma ja lopuksi voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada suklaamassa suklaafondue-pataan tai tarjoile kattilasta kuten me tehtiin. Suklaafondueen dippailtiin mansikoita, viinirypäleitä, nektariinia ja banaania.







2 kommenttia:

  1. Riina arvaa tuleeko mulle nälkä kun kattelen näitä ruokakuvia :D en kestä! Ja muutenkin ihana tää sun blogi, olin ihan unohtanut tän olemassaolon. Niin inspiroivia respetejä, kuvia ja elämää!
    -Iina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä kun muistit nyt ja lukaisit!:) Joo tämä ruokabloggaus on vähän lähtenyt myös sivuraitelle kuvien ja reissujen muodossa, mutta ihan hauskaa hommaa!

      Poista