torstai 23. toukokuuta 2013

Kesäinen sitruunapiiras

Lenkkipolun varrelta
Tänään päivä alkoi niin mukavasti että teki heti mieli leipoa jotain. Ensin kävin kuitenkin ystäväni kanssa lenkkeilemässä Vartiovuorenmäellä ja tuoksuttelemassa alkavaa kesää. Lenkiltä tullessani nappasin torilta rasian mansikoita matkaan, ja jatkoin kotia kohti. Kotona kartoitin hieman jääkaapin sisältöä, ja löysin kaksi sitruunaa ja ranskankermaa! Näistä aineista tuli heti mieleen Keittiöapinan sivuilta joskus lukemani resepti ja päätin heti kokeilla. Kakusta tuli ihan tosi tosi herkullista, sopivan kirpsakkaa ja samalla makeaa, ja tuoreet (vaikkakaan ei suomalaiset) mansikat kakun päällä kruunasivat makuelämyksen. Ihanaa arkipäivän luksusta, ja samalla pääsin eroon jääkaapin pohjalla lojuneista aineista. Kokeilkaa tätä ihan ehdottomasti!

Sitruunapiiras (20cm irtopohjavuoka)

 Taikina:
125 g voita
2 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen
1 rkl kylmää vettä



Täyte:
3 munaa
2 dl sokeria
2 rkl jauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
1/2 dl ranskankermaa
2 sitruunan mehu ja kuoriraaste

Sekoita vatkaimella hieman pehmennyt voi, sokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja vaivaa käsin taikinaksi. Painele taikina vuokaan, lyö haarukalla pohjaan muutama reikä ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehu. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekaan jauhot, vaniljasokeri, nesteet ja sitruunoiden mehu, sekä kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle, paista uunissa alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua ja koristele sitten tomusokerilla ja vaikkapa tuoreilla mansikoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti