torstai 20. helmikuuta 2014

Höpöhöpöjuttuja

Me ollaan yritetty miehen kanssa skarpata ja panostaa vähän terveellisempään ruokaan. Ihan hyvin on sujunut noin niinkuin perus arkiruoan suhteen, mutta herkuista ei olla vielä pystytty luopumaan. Ja täytyy kyllä tunnustaa että tämä täti tarvitsi vielä maanantaina mäkkisafkaa selvitäkseen viikonlopusta, mutta hei nämä on näitä. Smoothieta ollaan kyllä parisen kertaa värkätty aamu- tai välipalaksi erinäisistä hedelmistä ja vihanneksista. Turun tori on siitä kiva paikka että sieltä saa ympäri vuoden hedelmiä tosi halvalla. Ei suomalaisia, mutta sopivan hintaisia ainakin opiskelijan kukkarolle. Smoothiet on kivoja kun niissä tulee syötyä paljon vitamiineja ja ne valmistuu niin nopeasti. Tälläisille hätähousuille myös ihan kiva bonus on se että sekaan voi heittää melkein mitä vain ja valmista syntyy nopeasti.

Tein pari viikkoa sitten taas granolaakin pari purkillista. Sitäkin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Vaikka kaupan myslitkin ovat hyviä niin tässäpä tietää ainakin mitä suuhunsa pistää kun sen itse tekee. Heitin tälläkertaa sekaan vielä kuivattuja karpaloita ja paahdettua pellavansiemenrouhetta perus ainesten lisäksi. Tällä kertaa en myöskään laittanut sekaan ollenkaan siirappia tai vaniljasokeria, vaan makeutin granolaa pelkällä hunajalla.

Lapsuuden kodin essu nro.1

Tää meidän "terveellisempi ruokavalio" ei todellakaan noudattele mitään näitä uusimpia ruokavaliovillityksiä. Musta on tosi hassua kun ihmiset, jotka eivät urheile tavoitteellisesti tai pyri saamaan suurta lihasmassaa syö jatkuvalla syötöllä älyttömiä määriä proteiinia? Joo, kyllähän hiilareista voisi nipistää mutta kuka tarvitsee joka päivä proteiinipatukoita ja rahkaa aamupalaksi?

Toinen musta ihan käsittämätön humputus on nyt tämä raakaruokajuttu. Mehän kaikki syödään raakaruokaa ihan varmasti myös normaalin, kypsennetyn, ruoan lisänä. Hedelmiä, salaatteja, ja vihanneksia. En sano että kaikki siis pitäisi kypsentää ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että esimerkiksi vitamiineja on enemmän kypsentämättömissä vihanneksissa enemmän. Mutta sitten kun aletaan tekemään esimerkiksi "raakaruokapipareita" tulee mulle stoppi. Ööö raa'at piparit on --------- TAIKINAA??
Sori vaan, mutta ne ei ole pipareita.

En muutenkaan ymmärrä sen suurempia hurahduksia ja villityksiä asiaan jos toiseen. Itse olen epämääräisen tasapainon kannattaja etenkin näissä syömispuuhissa, koska mitä nautintoa enää syömisestäkään saa jos jokaista suupalaa pitää miettiä ja vahtia? Ja sitten kun leivotaan niin leivotaan. Käytetään ennemmin aitoja raaka-aineita, voita ja sokeria. Harvemmin kukaan kuitenkaan (no joskus, mutta siis harvemmin) syö koko kakkua, joten onko se satunnainen herkuttelu nyt sitten niin pahaksi?

Ihan höpöhöpöhommia sanon minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti