keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Miniloma Tukholmassa


Tämä viikko on aika mukava. Kandin olen jättänyt aivan omaan arvoonsa koko viikoksi, sillä viikonloppua vietettiin kotiseuduilla sukuloiden ja eilen aamulla aikaisin lennettiin pikkusiskon kanssa Tukholmaan viettämään päivää. Takaisin tultiin jo samana iltana, laivalla tosin, koska ikärajasysteemi Siljalla on niin järjetön. Päivä Tukholmassa oli oikein onnistunut kaikin puolin. Kierreltiin kauppoja, käveltiin paljon, syötiin hyvää lounasta ja illalla vielä hyvää ruokaa laivan buffetissa. Mä en tehnyt itse mitään löytöjä Tukholmasta nimittäin mukaan tarttui jopa kasvojen kuorinta-aine, huikeeta. Sisko sen sijaan löysi jotain pientä kivaa.




Koska olimme niin super aikaisin jo keskustassa, päätimme aivan aluksi mennä aamupalalle johonkin kahvilaan. Valitsimme aamupalapaikaksi "Cupcake Factory"-kahvilan Drottninggatanilla, mikä oli kyllä ihan oikea valinta. Cheesecake-brownie-cupcake todisti kahvilan olevan nimensä veroinen, nam sanon minä.


Stockiksessa kuten siskoni tykkää sanoa, lounastettiin jossain "Sushi Devils" paikassa. Sisään tullessa ensivaikutelmaksi syntyi hiukan siistimpi sushimesta, ja pöydissä näkyikin pääasiassa pukumiehiä lounastauollaan. Ruoka-annokset lautasilla näyttivät tosi houkuttelevilta ja hinnatkin aika sopivilta, ja päätettiin jäädä syömään. Palvelu oli kuitenkin aika jäätävää ja amatöörimäistä. Minun kuvitelmani ruotsalaisista asiakaspalvelijoina ja yleensäkin on ollut aina positiivinen ja ulospäinsuuntautunut mutta meidän reissulla kaikki asiakaspalvelijat bussikuskia lukuun ottamatta olivat kyllä tosi kylmiä ja itsetietoisia. Lounas oli tosi hyvä, sushit nättejä ja super herkullisia, joten ihan tyytymättöminä emme kuitenkaan raflasta ulos kävelleet.


Laivamatka sujui myös ihan mukavasti. Buffet ei pettänyt taaskaan, köyhä opiskelija hymisi tyytyväisyydestä jälleen mätien, katkarapujen, paahtopaistien ja viinihanojen läheisyydessä. Vaikka buffassa on aina myös jotain ei niin hyvää ja jotain mikä olisi paljon parempaa ravintolassa yksittäin tarjoiltuna, löytyy sieltä usein myös paljon herkullisia juttuja. Tällä kertaa meinasimme vaan me vanhat risteilykonkaritkin olla hukassa buffetissa, päät nimittäin sekoitti komeat ruotsalais miehet, joita oli ihan oikeasti laumoittain joka puolella. Meinasi lämpimät ruoat unohtua kun näköpiirissä oli vain kuumia miehiä, ristus mikä reissu! Hehe, noniin nyt siirryn lettujen paistoon ja unohdan ruotsalaiset ruskettuneet surffipojat. Kivaa loppuviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti