lauantai 13. lokakuuta 2012

Kevätkääryleet

Vuosijuhlat on nyt takanapäin ja jäljellä on vaan aavistuksenomainen paha olo. Taidettiin taas istua savussa tai jotain kun silmät vähän punoitti aamusta... Mä oon jo pidempään miettinyt että näitä herkkuja pitää joskus itsekin kokeilla, Thaimaassa kun saatiin niin herkkuja kevätkääryleitä, samoin kuin ystäväni tupareissa. Tänään sain sitten vihdoin aikaiseksi, ja tosi hyviä niistä kyllä tuli. Kääryletaikinan hain erilaisia aasialaisia elintarvikkeita myyvästä kaupasta Turun keskustasta (China Market). Taikina säilyy pakkasessa ja sitä on sulateltava pari tuntia ennen kuin alkaa kääryleitä väsäämään. Täytteeksi voisi laittaa myös kanaa, katkarapuja, tai pelkkiä kasviksia.

Kevätkääryleet (n.30kpl)

Kääryletaikinaa (paketissa on 40kpl, osan voi laittaa takaisin pakkaseen)
400g jauhelihaa
1 kanaliemikuutio
2 valkosipulin kynttä
1 iso sipuli
2 porkkanaa
pala kaalia
ripaus suolaa
muita mausteita makusi mukaan
1 kananmuna

Paistamiseen n.1 l öljyä

Aloita paistamalla ja maustamalla jauheliha (käytin fondue chef chikeniä ja lisäsin sen jauhelihan joukkoon). Suikaloi sipulit, porkkanat ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Ota yksi sulatettu taikinalevy ja levitä yhteensä n. 2 ruokalusikallista jauhelihaa ja vihanneksia levyn ala reunaan. Rullaa kääryleet kiinni ja voitele kananmunalla. Paista kääryleet kuumassa öljyssä (n.3 min per kääryle tai kunnes kääryleet ovat kauniin ruskeita). Reikäkauha toimii aika kivana apuvälineenä tässä touhussa. Uppopaistamisessa täytyy aina koittaa pysyä super skarppina sen vaarallisuuden vuoksi! Laske valmiit kääryleet talouspaperin päälle hetkeksi, jotta ylimääräinen rasva valuu siihen. Tarjoile esimerkiksi chilikastikkeen kanssa.



Tässä vielä kuva taikinapaketista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti