tiistai 17. huhtikuuta 2012

Porkkanamuffinssit

Tämäkin muffinssiohje on peräisin Keittiöapinan blogista. Muffinssit kohosivat hyvin, ja olivat tosi maukkaita ja meheviä. Koristelussa voi käyttää omaa luovuutta, mutta koska teimme näitä melkoisen määrän, luovuus jäi vähän taka-alalle.

Porkkanamuffinssit

3 ½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoa
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
2 tl kanelia
½ dl (kylmäpuristettua) rypsiöljyä
1 ½ dl maustamatonta jugurttia
1 muna
n. 2 dl porkkanaraastetta

Sekoita keskenään jauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda. Sekoita toisessa astiassa keskenään öljy, jugurtti ja kananmuna. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita vain sen verran, että kaikki on sekaisin, älä enempää. Kääntele joukkoon porkkanaraaste. Jaa taikina 8 tukevaan muffinsivuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia, kunnes muffinsit ovat kohonneet, ruskettuneet hieman päältä ja kypsiä myös sisältä. Älä paista liian kuiviksi.

Kuorrutteena käytin tuorejuusto,tomusokeri seosta johon puristin hieman sitruunamehua. Päälle ripottelin vielä kanelia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti